Biografia

Anja Niskasen tie kohti tähteyttä alkoi Lahden taidetapahtumassa järjestetyssä laulukilpailussa, jossa hän voitti nuorten pop-rock-sarjan. Tämän jälkeen Anja voitti Kyky-84-nimisen laulukilpailun. Tässä kilpailussa hän tulkitsi koskettavasti Carola Häggkvistin balladin "Liv". Anja sai myös levytyssopimuksen levy-yhtiö CBS:n kanssa ja teki ensilevytyksensä "Syy on rakkauden. Laulu on alun perin Kirsty MacCollin ja Tracey Ullmanin tunnetuksi tekemä "They don’t know". Levy-yhtiössä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että odotettaisiin oikeaa ajoitusta, jolloin uusi tähti löisi itsensä läpi. Anja3

Anjan tie johtikin Mainostelevision Syksyn Sävel 1984-kilpailuun. Voitettuaan tämän kilpailun Vesa Torpan säveltämällä ja Vexi Salmen sanoittamalla disko-iskelmällä "Ollaan hiljaa vain", tuli Anja Niskanen kertaheitolla tutuksi Suomen kansalle. Pian kilpailun jälkeen ilmestynyt teiniromantiikkaa tihkuva pitkäsoitto "Anja Niskanen" myi nopeasti kultalevyyn oikeuttavat yli 25.000 kappaletta. Levy sisälsi myös toisen hitin "Lauantaina bailataan vaan" joka on käännös Barry Bluen vanhasta hitistä "Dancing on a Saturday night". Menestystä saavutti myös Anjan ensilevytys "Syy on rakkauden", jonka Anja esitti TV2:n Hittimittari -ohjelmassa. Anja Niskasta pidettiin Suomen vastauksena Ruotsin teinitähti Carola Häggkvistille. Hänenlaiselleen teini-idolille oli Suomessa selkeä sosiaalinen tilaus.

Keväällä 1985 Anja Niskasen ura jatkui Kevään sävel–kilpailussa jälleen Vesa Torpan säveltämällä ja tällä kertaa Jorma Toiviaisen sanoittamalla diskokappaleella "Sydämessä soi". Hän selvitti tiensä semifinaalista Kevään Sävelen superfinaaliin, mutta kirkkain pokaali jäi tästä kisasta saamatta. Kesällä 1985 Anjalla oli edessään elämänsä ensimmäinen kesätyö Suosikki-lehden järjestämän Miss/Mr. Young Finland–kiertueen solistina ja vetonaulana.

Anja Niskanen keikkaili tiuhaan tahtiin parin vuoden ajan, mutta alkoi ennen pitkää kaivata normaalia nuoren elämää sekä opiskelua. Hän totesi olevansa liian nuori ja kokematon julkisuuden aiheuttamaan mediamyllytykseen. Hän ei tuntenut osaavansa myöskään tuoda itseään esiin sillä tavoin, kuin hänen asemassaan olevan suositun viihdetaiteilijan tulisi. Anja hautasikin koko laulajan uransa vuosiksi ja kouluttautui liikunnanohjaajaksi. Musiikkibisnekseen hän palasi jälleen keväällä 1991 julkaisemalla BaseBeat–levymerkillä toisen pitkäsoittonsa "Ikkuna". Levy sisälsi edeltäjäänsä nähden aikuismaisempaa ja vakavampaa iskelmämusiikkia, muttei saavuttanut mainittavaa menestystä. Vuonna 1994 Anja levytti kaksi disko-singleä "Sydämeesi pesään rakennan" sekä uuden yömyöhä-tanssimixin "Ollaan hiljaa vain" kappaleesta.

Levyt3

Anja Niskasen paluuta haikaillaan eri nettiblogeissa ja keskusteluissa usein. Tällä hetkellä Anja onkin tekemässä jälleen paluuta musiikkibisnekseen–toivon mukaan jäädäkseen. Vuosi 2012 olikin Anjalle kiireistä aikaa. Tämän vuoden sisälle mahtui useampi single, sekä ruotsiksi että suomeksi sekä uusi pitkäsoitto. Marraskuussa julkaistiin Anjan pitkään odotettu ruotsinkielinen levy Personligt, joka on lämminhenkinen ja omaa materiaalia sisältävä levy. Tuottajana levyllä toimii Anja itse sekä Thommy Fagerlund. Levy on saanut hyvän vastaanoton sekä medialta että myös kuuntelijoilta ja todistaa että Anjaa ei olla unohdettu pitkän tauonkaan jälkeen.

Anjalta on odotettu jo pitkään uutta suomenkielistä popiskelmälevyä. Pitkä odotus palkittiin vihdoinkin elokuussa 2013 uuden albumin Valoisat tunteet myötä. Levy sisältää kaksitoista uutta levytystä, joista kymmenen on kokonaan uusia kappaleita ja kaksi covereita vanhoista 1970- ja 1980-lukujen maailmanhiteistä.

Albumin uusien kappaleiden tekstit ovat syntyneet pääasiassa maamme menestyneimpiin ja legendaarisimpiin iskelmälyyrikoihin lukeutuvan Chrisse Johanssonin kynästä. Kappaleiden sävellyksistä vastaavat Hannu Takala, Luri Luokkala, Thommy Fagerlund, Vesa Torppa sekä artisti itse.

Päätyökseen Anja ohjaa erilaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Koulutukseltaan Niskanen on nuorten, liikunnan sekä vapaa-ajan ohjaaja.